Pateniemenrannassa on asuttu ennenkin

Pateniemen rakennuskannalla on pitkä historiansa lähtien jo laivanvarustusteollisuuden alkuvuosista. Varvin muuttuessa sahatuotannoksi tarvittiin työväestölle uusia asuntoja Pateniemeen. Taloja rakennettiin yhtiön tukemana hartiavoimin uudesta tavarasta sekä siirrettiin uusille sijoilleen Oulunsalon Varjakasta.

Pateniemi tarjosi kaikki palvelut

Sotien jälkeen Pateniemen saha työllisti valtavan määrän oululaisia tekijöitä sekä muualta tulleita osaajia. Vilkkaimpina vuosina sahalla työskenteli yli 1000 ihmistä ja koko Pateniemen asukaskunta käsitti vuoden
1964 laskelmien mukaan peräti 4 298 henkeä. Alusta alkaen yhtiö rakennutti asuntoja sekä tuki omakotitalojen rakentamista niin Pateniemeen kuin Oulun kaupunkiinkin.

Alusta alkaen yhtiö rakennutti asuntoja sekä tuki omakotitalojen rakentamista niin Pateniemeen kuin Oulun kaupunkiinkin.

Pateniemen saha oli oma yhteisönsä, jonne yhtiö järjesti kaikki mahdolliset palvelut työväkensä tarpeisiin: oli oma terveysasema, ruokala, sauna, pesutupa ja leivintuvat. Pateniemen oma koulu oli perustettu kauppaneuvos Bergbomin toimesta jo vuonna 1873. Lisäksi alueella oli oma lastentarha sekä kirjasto.

Varjakan sahan entiset talot Pateniemeen

Oulunsalon Varjakasta sahatuotanto loppui jo 1920-luvun lopulla ja sinne rakennetut asuintalot jäivät työväen muutettua tyhjilleen. Pateniemessä ryhdyttiin suunnittelemaan noiden talojen siirtoa parempaan käyttöön. Pateniemi-seuran nettisivuilla Varjakan asuintalojen rakennuksia kuvataan näin:

”Talot olivat tehty 3” ja 4” ponttilankuista pystyyn. Näin ollen voitiin ne suhteellisen helposti purkaa ja koota uudelleen. Tämän rakennustyylin talojen seinärakenteeseen kuuluu jo mainittu lankkuseinä. Sen päällä on vuoraushuopa ja ulkolaudoitus. Sisäpuolella on Ensonit levy ja tapetti. Tällaisen talon valmistuksessa on käytetty pultteja ja tapituksia enemmän kuin tavallisen lautarakenteisen talon.”

Siirto tapahtui 1930-luvun alussa, jolloin Varjakan rakennukset olivat vielä uusia, enintään kymmenen vuotta aiemmin rakennettuja. Puretut rakennukset kulkivat jäätä pitkin Pateniemenrantaan. Siirretyt talot olivat kahden perheen asuntoja, joissa jokaista ruokakuntaa kohti oli alhaalla ja ylhäällä yhdet huoneet sekä tilava keittiö. Lisäksi tuotiin kaksi neljän perheen taloa, jossa kullekin oli yksi huone ja keittiö.

Pateniemessä mennyt maailma on läsnä tänäkin päivänä

Puinen, Suomen vanhimpiin kuulunut suursahan rakennus ja sen vieressä sijainnut tiilinen voima-asema menetettiin vuonna 1995 sattuneessa tulipalossa. Vaikka osa idyllisen kauniista Pateniemen asuinkunnasta on vuosien saatossa joko purettu tai tuhoutunut, on jäljellä yhä useita kauniita asuintaloja sekä teollisuusrakennuksia. Esimerkiksi sahan vanha varastorakennus, Nikkarinpirtti, toimii nykyisin Pateniemen sahamuseona esitellen alueen toimintaa ja historiaa.

Alueelle rakennettavat uudet talot ammentavat arkkitehtuurinsa alueen historiasta sulautuen luonnollisella tavalla merimaisemaan. Uudisrakennukset on ajatuksella sovitettu alueen vanhan rakennuskannan
yhteyteen, käyden näin vuoropuhelua menneisyyden ja nykyasumisen kesken. Vanhaa ei unohdeta, vaa annetaan loistaa lämpimänä ja tärkeänä osana uutta, elävää Pateniemeä. Tervetuloa tutustumaan Veneenveistäjänrantaan!

Tästäpä testiin pari hyvää reseptiä hyvään pateniemeläiseen tapaan. Reseptit on julkaistu lehdessä, jonka ilmestymisaikaa ei ole täsmennetty.

Panttuuripiha – muistoja laivavarvin ajoilta

Nyt vanha panttuuri elää paitsi kertomuksissa, myös Pateniemen Veneenveistäjänrannan nimistössä.

Ennen sahateollisuuden alkua Pateniemi oli tunnettu laivanrakennusteollisuudestaan. Kun vuosina 1853–1856 käydyn Krimin sodan seurauksena oululaiset laivanvarustajat menettivät suurimman osan omistamistaan laivoista, tarvittiin uusia aluksia vastaamaan kiihkeään kysyntään. Kaiken kaikkiaan Pateniemen varvilla rakennettiin purjealuksia yhteensä kaksitoista kappaletta. Kuuluisan veistämön keskeisin tapahtumapaikka oli valtavan suuri, monen pateniemeläisen kertomuksissa yhä kohoava panttuuri.

Pateniemenrannan alue oli ennen sahateollisuuden alkua tunnettu laivanrakennuksesta.

Pateniemi tunnettiin purjeveneistään

Pateniemessä oli 1850 luvun loppupuolella kuuluisa veistämö. Pateniemen varvilla tehtiin ensimmäinen kuparipohjainen laiva Suurruhtinas Konstantin, joka laskettiin vesille toinen lokakuuta 1858. Tämä isokokoinen laiva veti kaikkinensa noin 300 lästiä (yksi lästi oli ennen vuoden 1865 laivanmittaussäännön uudistusta 2 448 kiloa).

Pateniemen varvilla tehtiin ensimmäinen kuparipohjainen laiva Suurruhtinas Konstantin, joka laskettiin vesille toinen lokakuuta 1858.

Toinen päivä joulukuuta 1859 kävi hänen ylhäisyytensä kenraalikuvernööri vierailulla Pateniemen varvilla, jossa oli valmistettu useita pieniä sota-aluksia Venäjälle. Kenraalikuvernööri lahjoitti varviväestön sairashuonekassaan 100 hopearuplaa. Kysyttäessä saako hänen nimensä antaa rakenteilla olevalle suuremmalle fregatti-laivalle, hän suostui mieluisasti. Laiva kastettiin Greve Bergiksi.

Puulaivat olivat käytössä kuitenkin liian tulenarkoja ja näin ollen haavoittuvaisia. Niiden kysyntä alkoi pikkuhiljaa hiipua. Koko varvi myytiin 9.2.1865 7500 ruplalla kauppaneuvos Gustav Bergbomille ja hänen veljellensä Carlille. Rakennusten hinnaksi laskettiin 4 046 hopearuplaa, mutaproomun 900 ruplaa ja kaksi jo myytyä laivaa nousivat 53 500 ruplaan.

Saha ja höyläämö perustettiin vuonna 1872.

Vuonna 1872 Bergbomin veljekset päättivät rakennuttaa Pateniemeen sahan ja höyläämön saadakseen puutavaraa laivanrakentamista varten. Sahateollisuuden alkaessa tulla laivavarvia kannattavammaksi laivanrakennus loppui Patelassa. Viimeinen Pateniemen varvilla rakennettu laiva oli 31.7.1874 valmistunut parkki Felix.

Pantturipiha on kunnianosoitus historialle

Laivavarviin olennaisena osana kuulunut panttuuri oli valtavan suuri, vahvoista lankuista salvaamalla rakennettu ja kahdella välitilalla varustettu kolmikerroksinen veistämö. Kun laivan rakennus aloitettiin, toiseen välitilaan piirrettiin laivan kuva luonnollisen kokoisena: köli ja sen muoto sekä kaikkien kaarien nousut fööristä ahteriin saakka. Näistä käytiin tekemässä sapluunat, joita tarvittiin telakalla laivaa rakennettaessa. Kun laiva oli valmis, lattia höylättiin käsihöylällä puhtaaksi toisen laivan piirustuksille.

Laivanrakentamiseen tarvittiin monennäköistä työmiestä ja erityisosaajaa.

Panttuurin alimmassa kerroksessa kirvesmiehet veistelivät ja höyläsivät kaaripuita ja sivulankkuja. Yläkerroksessa luultavasti maalarit ja puusepät tekivät keveämpiä osia laivaan. Laivanrakentamiseen tarvittiin monennäköistä työmiestä ja erityisosaajaa: kirvesmiesten lisäksi muun muassa seppiä takomistöihin ja ammattitaitoisia riivareita tilkitsemään puurunkoisia laivoja. Vanhan muistitiedon mukaan panttuurissa oli vielä vuosikymmenien perästä erilaisia laivojen nimikilpiä, maalausapluunoita sekä kaikenlaista seelilaivoihin tarvittavaa tavaraa.

Panttuuri purettiin sahan laajentuessa ja tilalle tuli sahatavaraa.

Panttuuri ja siihen kuuluva telakka, missä laskettiin laivat vesille, ylsi aivan Pateniemen rantaan saakka. Pateniemen sahan lautatarhan laajentuessa panttuuri purettiin alta pois. Nyt vanha panttuuri elää paitsi kertomuksissa, myös Pateniemen Veneenveistäjänrannan nimistössä. Panttuuripihasta löydät myös Rakennus-Hangan modernit, mutta merellistä perintöään kunnioittavat uudiskohteet!

Muistelmat menneestä tarjosi Pateniemen historiaan perehtynyt Juhani Myllylä. Myös Pateniemi-seuran sivustolta löytyy tietoa.

Osta asunto merellisestä Veneenveistäjänrannasta

Etsitkö rauhallista mutta vireää asuinaluetta, jossa palvelut sekä harrastusmahdollisuudet olisivat lähellä? Oulun Pateniemen Veneenveistäjänranta tarjoaa oman kodin tai sijoitusasunnon etsijälle harvinaislaatuisen asuinalueen, jossa yhdistyvät kaikki hyvän elämisen tärkeimmät elementit. Alue tarjoaa luonnonläheistä asumista aivan palveluiden läheisyydestä.

Veneenveistäjänrannan asuinalueen historiallinen tausta sekä nykyaikainen, tyylikäs rakennuskanta kohtaavat toisensa saumattomasti ja luonnollisesti. Ostamalla asunnon Veneenveistäjänrannasta voit kokea olevasi osa Pateniemen alueen pitkää ja edistyksellistä historiaa sekä tulevaisuutta.

Monipuolinen asuntotarjonta rikastuttaa asuinaluetta

Veneenveistäjänrannan asuinalueen kodit ovat suurimmillaan jopa 115 neliön kokoisia perheasuntoja ja pienimmät 55 neliön asunnot sopivat taas erinomaisesti yksin asuvalle tai pariskunnalle. Jokaisessa asunnossa on nerokkaasti käytetyt neliöt, joten asunnon koosta riippumatta ne ovat avaria, käytännöllisiä sekä miellyttäviä asua.

Monipuolisen asuntotarjonnan ansiosta alue tulee täyttymään eri elämänvaiheessa elävistä asukkaista, mikä tuo asukkaiden arkeen uudenlaista sykettä ja toimintaa. Laajat ulkoilumaastot sekä vapaa-ajan aktiviteetit lisäävät alueen vetovoimaa jokaisessa ikäryhmässä.

Osta asunto Veneenveistäjänrannasta, jotta voit kokea levollisen, mutta samalla yhteisöllisen asumisen mukavuuden omassa arjessasi!

Osta asunto meren ääreltä – nauti toimivasta arjesta

Merellinen ja rauhallinen Veneenveistäjänranta on monen asunnonhankkijan unelma. Siksipä alueen asunnot ovat olleet hyvin kysyttyjä asunnonhankkijoiden keskuudessa. Meren läheisyys sekä luonnonrauha tuovat oman lisäarvonsa asuntojen tunnelmaan – se tekee Veneenveistäjänrannasta erityisen suositun asuinalueen.

Meren läheisyydessä oleva Veneenveistäjänrannan asuinalue ei ole kuitenkaan pelkkää luontoa ja merta, vaan sen läheisyydestä löytyvät kaikki päivittäiset palvelut, kuten koulut, päiväkodit sekä kaupat. Läheinen liittymä moottoritielle sekä palveleva joukkoliikenne ulottuu lähelle Veneenveistäjänrantaa, joten kulkuyhteydet ympäristöön sujuvat helposti.

Tutustu tarkemmin Veneenveistäjänrannan asuntoihin tästä.

Veneenveistäjänranta – koti sinulle!

Veneenveistäjänrannan asunnot on suunniteltu täyttämään suomalaisen asumisen unelmaa. Rakennus-Hanka on valmistanut koteja Oulun parhaille paikoille jo vuosikymmeniä, joten asunnonhankkijoiden toiveet ovat tulleet tutuiksi. Pitkä asuntorakentamisen kokemus on tuonut varmuuden siitä, mihin kannattaa ryhtyä.

Veneenveistäjänranta on malliesimerkki siitä, mihin Rakennus-Hangan osaavalla suunnittelulla voidaan saavuttaa. Kaikki elämisen mukavuudet meren läheisyydestä lähtien löytyvät asuntojen ympäriltä. Olitpa etsimässä kotia perheellesi tai arvonsa säilyttävää sijoitusasuntoa, kannattaa sinun tutustua ensisijaisesti Veneenveistäjänrannan asuntotarjontaan.

Osta asunto Oulusta Pateniemen Veneenveistäjänrannasta, niin pääset osaksi Rakennus-Hangan tyytyväisten asiakkaiden joukkoa.

Ammattitaitoiseen Rakennus-Hankaan on voinut luottaa jo 20 vuotta

Sähkö-Arktian ja Rakennus-Hangan yhteistyö on jatkunut lujana jo vuosikymmeniä. Näiden vuosien aikana rakentajan ja aliurakoitsijan välit ovat muuttuneet ystävyydeksi, jossa luottamus ja toisen ammattitaidon arvostaminen ovat avainasemassa.

”Mehän ollaan yli 20 vuotta tehty yhdessä asuntotuotantoa, eli käytännössä koskee kaikkia heidän kohteitansa”, muistelee sähköurakoista ja suunnittelusta vastaavan Sähkö-Arktian Jukka Viitasaari.

Tilava ja valoisa keittiö on uudiskohteen sydän
Sähkösuunnittelu perustuu aina arjen toimivuuteen.

Koteihin halutaan panostaa jo ensiasunnosta lähtien

Sähkösuunnittelu lähtee liikkeelle jo piirustuspöydältä, paljon aiemmin kuin edes yhtään seinää on noussut pystyyn. Sähkö-Arktia määrittelee asennustyöt, vedot, valaisimet ja pistorasiat Rakennus-Hangan toimittamien arkkitehtikuvien pohjalta. Uusien asuntojen suunnittelussa haetaan ennen kaikkea arjen toimivuutta ja käytännöllisyyttä. Koska iso osa Rakennus-Hangan kohteista on myyty jo ennen rakennusaikaa, tulevien asukkaiden omat toiveet on myös helppo ottaa huomioon.

”Ettei siellä sitten enää jatkoroikkaa tarvittaisi. Katsotaan, mitä irtokalusteita siellä tulisi olemaan ja asukasmuutoksia sen mukaan, mitä heillä itsellään on toiveissa”, Viitasaari selvittää.

Viitasaaren mukaan uudet kodin laittajat ovat vuosikymmenien saatossa kehittyneet laatutietoisuudessaan. Erityisesti keittiöön halutaan satsata. Toiminnallisuuden lisäksi panostetaan näyttävyyteen ja materiaaleihin. Sähköltäkin vaaditaan nykyisin enemmän muun muassa valaistussuunnitelman muodossa. Mitä tahansa standardiratkaisua ei kelpuuteta, sillä kodin viihtyisyyttä osataan arvostaa.

”Jo ensiasuntoon halutaan selkeästi satsata. Ajatusmaailma on, että halutaan mieleistä”, Viitasaari kuvailee.

Ulkovalaistus on oleellinen osa sähkösuunnittelua.

Työn suola on työmaan lämminhenkinen toveruus

Vaikka hyvää yhteistyötä on kertynyt monien eri tahojen kanssa, kuvailee Jukka Viitasaari Rakennus-Hankaa erittäin miellyttäväksi asiointikumppaniksi. Tästä kertoo muun muassa se, että Viitasaari ei laita kollegoitaan Hangan asioille – hän haluaa itse olla jokaisessa Rakennus-Hangan kohteessa myös henkilökohtaisesti läsnä. Työmaan tarkastuksen yhteydessä on aina mukava tavata vanhoja tuttuja.

”Työ itsessään on aina samanlaista puurtamista, joten eiköhän se tämän alan paras puoli ole ne henkilöt. Mukavia tyyppejä, joiden kanssa vaihtaa kuulumisia”, Viitasaari pohtii.

Ammattimaisuuden lisäksi korkealle arvoasteikolla nousee luottamus.

Rakennus-Hangasta puhuessaan Viitasaari korostaa useaan otteeseen arvostamaansa ammattitaitoa. Ammattimaisuuden lisäksi korkealle arvoasteikolla nousee luottamus. Jopa vaikeina taloudellisina aikoina Viitasaari kertoo voineensa luottaa siihen, että Rakennus-Hangan kanssa tehdyt sopimukset pitävät ja laskut tulee maksuun ajallaan. Tärkeintä on kuitenkin laadulla tehty työ, josta olla ylpeä. Pitkä yhteinen taival takaa sen, että asioista ei tarvitse alkaa vääntämään tai pohtia, mitä urakoitsija tällä kertaa on vailla.

”Lopputulos aina hyvä! Tunnemme toisemme jo niin pitkältä ajalta, että tiedetään toisemme metkut”, Viitasaari naurahtaa.

Erillistalot ovat kuin omakotitaloja taloyhtiön sisällä

Varsin monelle asunnonostajalle erillistalon ja omakotitalon ero ei ole selkeä, koska ne voivat ulkoisesti näyttää aivan samalta. Kyse on kuitenkin kahdesta eri talotyypistä. Omakotitalot ovat omia kiinteistöjään omilla tonteillaan tai kaupungin vuokratonteilla. Jokainen omakotitalon omistaja vastaa omasta kiinteistöstään.

Erillistalot on rakennettu samalle tontille, jossa voi olla vaikka viisi tai kymmenen taloa. Tällöin tontin omistaa asunto-osakeyhtiö, jolloin kaikki talojen omistajat vastaavat hallinnollisista vastuista yhdessä ja tontin hoidosta päätetään yhteistuumin.

erillistalot
Oulun Vaskikankaalle Rakennus-Hanka rakensi Asunto-osakeyhtiö Marssirummuntien, jossa on 10 yksitasoista erillistaloa.

Erillistalot ja omakotitalot eroavat myös verotuksessa. Kun erillistalon ostaja maksaa oston yhteydessä asunto-osakkeista kahden prosentin varainsiirtoveron, maksaa omakotitalon ostaja kiinteistön varainsiirtoveron, joka on neljä prosenttia kauppahinnasta. Näin omakotitalon verotus on ostajalle hieman kalliimpi kuin erillistalon.

Omakotitalot sopivat omatoimisille – erillistalot yhdessä tekeville

Omakotitalo on oikea valinta niille asunnonostajille, joille oma talo ja tontti sekä oma tekeminen ovat tärkeitä. Erillistalot ovat sopivia taas niille, joita vastuun jakaminen ei haittaa. Joillekin on hyvin tärkeää juuri se, että he tuntevat lähellä asuvat ihmiset. Erillistalot tarjoavat näin jotakin yhteistä. Taloyhtiössä on omia etuja, kuten useampi kastelemassa kesällä kukkia, haravoimassa syksyllä lehtiä tai lapioimassa talvella lunta.

Erillistaloissa ei ole seinänaapureita rivitaloasumisen tapaan eikä lattia- tai kattonaapureita kerrostaloasumiseen verrattuna. Erillistalot tarjoavat elämisen helppoutta. On omat seinät niin kuin omakotitalossa, eivätkä elämisen äänet, musiikin kuuntelu tai yömyöhään viipyvät vieraat häiritse naapurien rauhaa.

Toisaalta muiden taloyhtiön osakkaiden kanssa voidaan jakaa vaikka pihanhuoltoon liittyviä töitä tai kustannuksia samaan tapaan kuten rivitaloissa. Kun jokainen osakas teettää huoltotyöt yhtäaikaisesti, saadaan palveluiden hintaa joustavasti edullisemmaksi. Asunto-osakeyhtiöissä juoksevat kulut, kuten jätehuolto, lumityöt, kiinteistön vakuutus ja tontin vuokra hoidetaan yhtiön kautta ja maksetaan samalla laskulla eli hoitovastikkeella. Taloyhtiössä asuminen lisää omalla tavallaan myös turvallisuutta ja säännönmukaisuutta käytännön asioiden hoitamiseen.

Erillistalot ovat tämän päivän trendi ja niiden arvo säilyy mainiosti

Olemme rakentaneet jo vuosikymmeniä erilaisia koteja Oulun ympäristöön. Rakennamme aina hyville tonteille ja toimiville ja viihtyisille asuinalueille.  Tyylikkään persoonalliset erillistalot sopivat erilaisiin elämäntilanteisiin niin sinkuille, pariskunnille kuin erikokoisille perheillekin.

Oulun Pateniemenrantaan rakennetaan viihtyisää asuinaluetta. Voit tutustua siihen tästä.

Taloyhtiöihin rakennetaan eri kokoisia asuntoja, joista jokainen voi valita omaan elämäntilanteeseen sopivan vaihtoehdon. Oulun Vaskikankaalle Rakennus-Hanka rakensi Asunto-osakeyhtiö Marssirummuntien, jossa on 10 yksitasoista erillistaloa. Niihin voi tutustua tästä.

Jos etsit parhaillaan uutta asuntoa, kannattaa katsoa, mitä rakennamme Pateniemen Veneenveistäjänrantaan. Siellä on myös yksi erillistalo asuntotyyppinä taloyhtiössä. Voit tutustua Veneenveistäjänrantaan tästä.

Besnik Berisha: Tämä koti ja alue sopivat meidän perheelle tosi hyvin

Rakennus-Hanka on rakentanut Oulun Kiulukankaan asuinalueelle Asunto-osakeyhtiö Oulun Huurukoivun, joka koostuu 1- ja 2-kerroksisista rivi- ja paritalohuoneistoista. Huurutien kohteessa sijaitsee 15 huolellisesti suunniteltua tyylikästä huoneistoa, jotka on rakennettu aiemmin valmistuneen Huurumännyn jatkoksi.

Kosovolaistaustainen Besnik Berisha on ostanut yhden asunnon kodiksi perheelleen.

Kosovolaistaustainen Besnik Berisha on ostanut yhden asunnon kodiksi perheelleen. Perhe muutti Huurukoivun yksikerroksiseen rivitalo-asuntoon vuonna 2018. Perhe on viihtynyt alueella tosi hyvin. Berishan mielestä alue sopii lapsiperheille mainiosti. Huurukoivun pihapiiristä löytyy lasten leikkialue kiikkuineen ja hiekkalaatikkoineen, jossa myös perheen 5- ja 7-vuotiaat pojat ovat leikkineet ahkerasti. Lasten hoitopaikka ja isompi leikkipuisto löytyvät läheltä ja ruokakaupatkin ovat varsin lähellä heidän kotiaan.

Besnik Berisha on viihtynyt Rakennus-Hangan töissä jo kymmenen vuotta.

Kosovon sodan takia Besnik Berisha on joutunut jättämään kotimaansa vuonna 1999 ja muuttanut Norjassa asumisen jälkeen Suomeen vuonna 2006. Berisha työskenteli tuolloin Espoossa ja Helsingissä, kunnes muutti Ouluun vuonna 2009. Toukokuussa 2010 Berisha aloitti työharjoittelun Rakennus-Hangalla, josta lähtien Rakennus-Hanka on ollut hänen työpaikkansa. Berisha on toiminut rakennusapulaisena hyvin monipuolisissa työtehtävissä. 

Reilun kymmenen vuoden työkokemuksen turvin Berisha kehuu Rakennus-Hankaa tosi hyväksi työpaikaksi. ”Rakennus-Hanka on hyvä firma, sillä on hyvät työntekijät ja se rakentaa tosi hyvin”, Berisha kehuu. ”Mukavien työkavereiden kanssa päivät menee nopeasti ja hommat etenee sujuvasti”, Berisha jatkaa.

Rakennus-Hangan kodit tarjoavat lämpöä, laatua ja toiminnallisuutta

Suomen ilmasto tarjoaa hyvinkin vaihtelevia sääolosuhteita rakennustyömailla ympäri vuoden työskenteleville rakennusalan ammattilaisille. Pitkän ja kylmän työpäivän jälkeen on mukava tulla lämpimään kotiin. ”Rakennus-Hangan kodit ovat hyviä ja lämpimiä”, Berisha kehuu. Berishan mukaan perheen lapsetkin ovat olleet uudessa kodissa paljon terveempiä kuin aikaisemmassa asunnossa, vanhassa kerrostalossa.

Perhe asuu 84 neliömetrin asunnossa, joka on kooltaan juuri sopiva tässä elämäntilanteessa. Viihtyisät huoneet ja erillinen kodinhoitohuone, vaatehuone ja sauna lisäävät asumismukavuutta. Berishan mielestä asunto on hyvin suunniteltu ja siinä on hyvä pohjaratkaisu. Asunto sijaitsee metsän puolella, joka tarjoaa myös omaa rauhaa.

As Oy Oulun Huurukoivu sijaitsee viihtyisällä, perheille sopivalla alueella.

Rakennus-Hanka rakentaa yksilöllisiä asuntoja taidolla ja tyylillä

Rakennus-Hanka on rakentanut jo vuosikymmeniä laadukkaita ja yksilöllisiä koteja viihtyisille asuinalueille. Pitkään rakennusalalla toimineena Rakennus-Hanka tuntee alan käytännöt ja hyväksi havaitut menetelmät, mutta pysyy kuitenkin ajan hermolla ja uudistuu alan kehityksen eturivissä. Haluamme rakentaa trendikkäitä koteja, jotka vastaavat toiveisiin toimivasta ja viihtyisästä kodista.

Rakennus-Hangan rakennusprojektit lähtevät liikkeelle viihtyisien ja hyvien tonttien etsimisellä ja suunnittelun käynnistämisellä. Rakennustyöt etenevät jouhevasti hyvin toimivalla työporukalla, jonka pitkä kokemus takaa myös laadukkaan työnjäljen.

Rakennus-Hanka on tehnyt jo vuosien ajan yhteistyötä Arkkitehtitoimisto Veli Karjalaisen kanssa. Näin jokainen kohde suunnitellaan tietylle tontille ja tiettyyn ympäristöön saumattomasti sopivaksi. Asuntojen huolellinen suunnittelu ja sijoittelu vaatii aikaa ja laajaa perehtymistä. Näin voit olla varma, että asunnot rakennetaan laadukkaasti, kestävästi ja yksilöllisesti juuri sinulle.

Omistusasunto – miksi se kannattaa?

Suomi on tunnetusti omistusasuntojen maa. Yli 60 prosenttia suomalaisista asuu omistusasunnoissa. Riippumatta asuntotyypistä, omistusasunto on paikka, jossa olemme tottuneet asumaan. Tämän päivän edulliset asuntolainat, asuntojen arvonnousu ja omistusasumisen veroedut tukevat oman asunnon ostamista entisestään.

Suomessa suosituimmat asumismuodot ovat omistusasunto ja vuokra-asunto. Vuokra-asumisen suosion kasvu on trendi niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Tätä nykyä vuokralla asuu reilu kolmannes suomalaisista. On selvää, että jossain elämäntilanteissa on järkevää ja edullisempaakin asua vuokralla.

Omiin tarpeisiin ja elämäntilanteisiin sopivaa asumismuotoa pohdittaessa on syytä pohtia sitä, onko etsimässä pitkäaikaista vai väliaikaista asuntoa. Vuokra-asuminen on usein helpoin ratkaisu kotoa muuttavalle nuorelle tai opiskelijalle. Hyvin usein suomalaiset asuvat opiskellessaan tai työurien alkumetreillä vuokralla ja ensiasunnon ostaminen tulee kysymykseen työelämään siirryttäessä.

Omistusasunto on pitkäaikainen sijoitus, joka kartuttaa omaisuuttasi

Yleisesti omistusasunto ostetaan osittain rahoitettuna pankkilainalla. Asunto ostetaan kokonaisuudessaan sen omistajalta ja ostaja maksaa omistusasunnon hintaan lainaamansa rahat takaisin pankille. Omistusasunto rahoitetaan parhaiten asuntolainalla. Kun lainalupaus hankitaan etukäteen, voidaan tarjous tehdä heti, kun oikea asunto löytyy.

Osuus taloyhtiön lainasta voidaan maksaa kätevästi myös asuntolainalla, jonka korot ovat vähennyskelpoisia verotuksessa. Pankeilla on erityisesti nuorille ensiasunnon ostajille varsin edullisia vaihtoehtoja. 18–39-vuotiaiden ensiasunnon ostajien ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa.  

Kun lyhennät asuntolainaa vuokranmaksun sijaan, maksat kuukausittain asuntoa itsellesi.

Kun puhutaan rahasta, omistusasuminen on usein kannattavampi vaihtoehto ja pitkäaikainen sijoitus. Kun lyhennät asuntolainaa vuokranmaksun sijaan, maksat kuukausittain asuntoa itsellesi. Näin kartutat samalla omaisuuttasi. Omistusasunto muodostaakin keskeisen osan suomalaisten varallisuudesta. Omistusasunnon vuokraus on myös mainio tapa tienata. Asuntoa voidaan lisäksi hyödyntää vakuutena sijoituslainoissa.

Omistusasunto on perinteisesti yksi elämän suurista hankinnoista, johon sitoudutaan pidemmäksi aikaa. Omistusasuminen tuo näin vakautta, pysyvyyttä ja turvaa elämään myös vaihtuvissa elämäntilanteissa. Asunnon ostamista ei kannata turhaan lykätä. Vaikka elämäntilanne muuttuu jo muutaman vuoden omistusasunnossa asumisen jälkeen ja haluat myydä asunnon, on rahaa kuitenkin säästynyt merkittäviä summia vuokralla asumiseen verrattuna.

Omistusasunto kannattaa hankkia juuri nyt

Aika on hyvin otollinen asuntovelalliselle juuri nyt. Asuntolainat ovat edullisia ja tämän päivän korkotaso on todella matalalla. Asuntolainan kokonaiskorko muodostuu viitekorosta ja pankin marginaalista. 12 kuukauden Euribor-korko on asuntolainojen yleisin korko, joka on tällä hetkellä nollan tuntumassa. Matala korkotaso mahdollistaa sen, että asuntolaina lyhenee nopeasti.

asunnon osto, uusi asunto
Asunnon osto on innostava prosessi.

Samalla verotus tukee omistusasumista. Oman kodin asuntolainan koroista voi osan vähentää verotuksessa. Omassa kodissa teetetyt remontit auttavat nostamaan kodin arvoa ja remontin työn osuudesta voi saada jopa 2400 euroa vuodessa kotitalousvähennyksenä. Summa voi tuplaantua 4800 euroon, kun asutaan yhdessä puolison kanssa. Myyntivoiton verotukselta taas välttyy, kun omassa kodissa on asunut yli kaksi vuotta ennen sen myymistä.

Ensiasunnon ostaja on vapaa varainsiirtoveron maksusta, jolloin puhutaan useista tuhansista euroista. Tällöin asunnosta tulee omistaa vähintään puolet. Ensiasunnon ostaja hyötyy myös ASP-tilistä, jolla voidaan säästää ensiasuntoa varten. ASP-tilissä ensiasunnon ostoon voi saada valtiontakausta, jolloin omarahoitusosuus on vastaavasti pienempi. Valtio tarjoaa ASP-tilissä myös tukea korkeiden korkojen varalta. 

Oma asunto on vapaasti muokattavissa ja remontoitavissa asujansa näköiseksi

Kun sinulla on harkinnassa uusi omistusasunto Oulusta, Rakennus-Hanka on valmiina auttamaan. Olemme rakentaneet laadukkaita ja yksilöllisiä koteja viihtyisille asuinalueille jo vuosikymmeniä. Rakennus-Hanka toteuttaa trendikkäät kodit kaikkiin elämäntilanteisiin niin sinkuille, nuorille pareille, perheille kuin varttuneemmillekin ihmisille. Asunnot rakennetaan huolellisesti, laadukkaasti ja suurella sydämellä juuri sinulle.

Kiikarissa asunnot Oulusta? – Viisi parasta syytä valita Rakennus-Hanka

Kutkutteleeko uuden kodin hankinta? Selaatko sunnuntaisin markkinoille tulevat asunnot Oulun alueelta pohjapiirroksia mittaillen ja ideakuvia sisustaen? Rakennus-Hanka rakentaa viihtyisiä, aikaa sekä elämää kestäviä laatukoteja, joissa nautitaan asumisesta kaikissa elämäntilanteissa. Esittelemme viisi parasta syytä valita koti Rakennus-Hangan osaavilta ammattilaisilta:

1. Arkkitehtuuri on osa asumismukavuutta – esimerkkinä asunnot Oulusta

Emme suosi liukuhihnatuotantoa, vaan suunnittelun periaatteena on hyödyntää jokaisen tontin oma potentiaali ilmansuunnat, luonnonvalo ja muu ympäristö huomioiden. Rakennamme uudet asuntomme viihtyisiin ja toimiviin ympäristöihin, joissa kulkuyhteydet ja palvelut ovat kohtuullisen matkan päästä. Jos asunnon vaihto tulee myöhemmin ajankohtaiseksi, laadukas asunto on aina helppo myydä eteenpäin. Tutustu arkkitehdin mietteisiin Pateniemenrannan suunnittelusta täältä.

2. Tutussa porukassa työ sujuu kuin rasvattuna

Sama tuttu Rakennus-Hangan työporukka on hitsautunut saumattomaksi yksiköksi tehtyään töitä yhdessä jo kaksi vuosikymmentä! Jokainen työporukan jäsen omaa pitkän kokemuksen lisäksi perinteisen rakentamisen ammattitaidon. Myös aliurakoitsijat ovat vanhoja, alusta asti hyväksi havaittuja ammattilaisia LVI- ja sähkötöiden puolelta. Kurkista täältä ”kulissien taakse” Rakennus-Hangan näppärään tiimiin.

3. Mahdollisuus muokata asuntoa oman maun mukaiseksi

Hyvissä ajoin rakennusprojektiin hypänneillä on mahdollisuus muokata asuntoa vastaamaan paremmin omaa makua. Väliseiniä, pintamateriaaleja, kiinteitä kalusteita, vaatehuoneen kokoa ynnä muuta voidaan hioa yhdessä suunnittelijoiden kanssa. Hätää ei kuitenkaan ole heilläkään, jotka pääsevät käsiksi kohteeseen vasta sen valmistuttua: Rakennus-Hangan selkeällä, korkealaatuisella maulla valitut ratkaisut toimivat kauniisti kaikennäköisen sisustuksen taustalla. 

4. Asunnot Oulusta kaikkiin elämäntilanteisiin

Rakennus-Hangan kohteissa tilaratkaisut on mietitty mahdollisimman toimiviksi linjakkaasta ja avarasta vaikutelmasta tinkimättä. Sen vuoksi asunnot sopivat moneen elämäntilanteeseen: pienimmät, kompaktit kaksiot ovat erinomainen ratkaisu ensiasunnoksi pienelle perheelle tai isosta omakotitalosta muuttavalle vanhemmalle pariskunnalle. Suuremmat, toimiviksi hiotut kodit palvelevat kiireisiä lapsiperheitä tai enemmän tilaa kaipaavia asukkaita. Tehoneliöt, mukavat tilat säilytykseen, varastointiin ja pyykinhuoltoon varmistavat, että arki on Rakennus-Hangan kodissa paitsi mukavaa, myös sujuvaa. 

5. Ihmisen kokoinen yritys

Rakennus-Hangan taustalla ei ole valtakunnallista yritystä tai mittavaa rakennuskoneistoa. Pienessä koossa on kuitenkin meidän vahvuutemme: pystymme ottamaan huomioon asukkaiden tarpeet ja toiveet. Vastaamme Rakennus-Hangalla aina yhteydenottoihin vähäisissäkin asioissa. Pyrimme aina mutkattomiin väleihin matalalla kynnyksellä, myös asunnon valmistumisen jälkeen. Uskomme siistiin käsityöhön, huolella totutettuihin yksityiskohtiin ja siihen, että asukas tervehtii tuttua rakentajaa ilolla vielä vuosikymmeniä myöhemmin.

Kauniit, hyvin suunnitellut ja korkealuokkaista rakennustapaa edustavat asunnot Oulun alueella tarjoaa Rakennus-Hanka. Selaa myytäviä kohteitamme tai ota yhteyttä! 

Asuntokauppa sujuvaksi – termit tutuksi

Asuntokauppa sujuu jouhevasti, kun pelisäännöt ovat selvillä. Niin ostajan kuin myyjänkin tulee huolehtia, että tarvittava informaatio kulkee ymmärrettävällä tavalla puolin ja toisin – näin vältytään ikäviltä yllätyksiltä.

Mitä asuntokauppoihin ryhtyessä kannattaa pitää mielessä ja mitä kaikki papereihin merkityt termit tarkoittavat?

Lue lisää:

Mikä on myyntihinta ja velaton hinta?

Asuntokauppojen hinnoissa puhutaan usein myyntihinnasta ja velattomasta hinnasta. Myyntihinnalla tarkoitetaan kauppahintaa, eli juuri sitä rahamäärää, jonka ostaja maksaa myyjälle asuntoa hankkiessa. Velattomaan hintaan taas on sisällytetty asunto-osakkeen yhtiölainaosuus, jota lyhennetään kuukausittain vastikkeena asunto-osakeyhtiölle. Sen voi usein halutessaan myös maksaa kokonaisuudessaan kerralla pois. Jos velatonta hintaa ei ole mainittu on myyntihinta kokonaisuudessaan asunnon arvon mukainen.

Vanhaa asuntoa ostaessa kannattaa asunnon ostobudjettiin jättää hieman pelivaraa, sillä vanhassa asunnossa luvassa on todennäköisesti paitsi huoneistokohtaisia myös taloyhtiön vaatimia remontteja. Tulevia remontteja onkin syytä kartoittaa ja kysellä ennen asuntokauppojen solmimista, jotta mahdolliset eteen tulevat julkisivukorjaukset tai putkisaneeraukset eivät ajaisi taloutta liian tiukille.

Lue täältä lisää vinkkejä, miten asuntokauppa sujuu!

Mitä tarkoitetaan yhtiövastikkeella ja mitä se kattaa?

Yhtiövastike tarkoittaa pääasiassa taloyhtiön hoitokuluja eli kaikkea niitä maksuja, mitä kiinteistön ylläpidosta seuraa. Näitä ovat muun muassa lämmityskustannukset, jätemaksut, huoltoyhtiön kulut, mahdollinen rappusiivous ja niin edelleen. Tämän hoitovastikkeen lisäksi yhtiövastike voi sisältää myös rahoitusvastikkeen eli taloyhtiön lainan. Vanhoissa kohteissa lainaa on voitu ottaa esimerkiksi remontteja varten, uudiskohteissa velkaa voi olla rakentamiskustannuksista. Yhtiövastike on siis hoitovastike ynnä rahoitusvastike yhteensä. 

Yhtiövastike ilmoitetaan euroina per neliö, eli isomman asunnon asukkaat maksavat myös suurempaa yhtiövastiketta. Yhtiövastikkeen lisäksi taloyhtiössä voi tulla vastaan muitakin maksuja kuten vesimaksu tai autopaikka.

Asuntokauppa – miksi puhutaan ennakkomarkkinoinnista?

Ennakkomarkkinoinnissa asunnot eivät ole vielä valmiita vaan ne myydään jo rakennus- ja suunnitteluvaiheessa. Ennakkomarkkinoinnissa oleva suunniteltu asunto varataan maksamalla ilmoitettu varausmaksu. Se ei ole vielä sitova ja varauksen voi peruuttaa ilman sanktiota ennen lopullista myyntisopimusta. Jos vasta suunnitelmissa olevan kohteen rakentaminen syystä tai toisesta peruuntuu, varausmaksun saa takasin.

Ennakkomarkkinoinnissa olevan asunnon pintamateriaaleihin ja lopullisiin ratkaisuihin ostaja pääsee usein vielä vaikuttamaan itse.

Mikä on paritalo ja erillistalo?

Paritalo käsittää kaksi vierekkäistä asuntoa, joilla on oma sisäänkäynti mutta yksi yhteinen, asuntojen välissä oleva seinä. Paritalo on siis kuin omakotitalon ja rivitalon välimuoto. Se voi olla joko yksi-, kaksi- tai kolmikerroksinen, mutta paritalo käsittää aina vain kaksi asuntoa.

Erillistalo muistuttaa taas ulkonäöltään omakotitaloa. Se on kuitenkin rakennettu asunto-osakeyhtiön hallinnoimalle tontille. Samalla tontilla on muitakin rakennuksia, kuten toisia erillistaloja tai rivi- ja pienkerrostaloja. Taloyhtiö vastaa hallinnollisista asioista ja tontin hoidosta yhdessä. Myös erillistalossa maksetaan yhtiövastiketta.

Etsitkö itsellesi sopivaa kotia tai onko asuntokauppa mielessä?

Tutustu tästä Rakennus-Hangan myynnissä oleviin kohteisiin!

Arkkitehti inspiroituu Pateniemenrannan tunnelmasta

Arkkitehti Jonna Kallinen kertoo Pateniemenrannan ympäristön ja merimaiseman toimineen Pantturipihan suunnittelutyön punaisena lankana.

Tutustu Pateniemen rannan ainutlaatuisiin uudiskohteisiin tästä!

Arkkitehtitoimisto Veli Karjalaisen suunnittelupöydillä ovat syntyneet Pateniemenrantaan lähitulevaisuudessa nousevat, Rakennus-Hangan Pantturipihan upeat pari- ja rivitalot. Modernit kodit rakentuvat täysin uudelle asuinalueelle, joka on tulvillaan historiaa palveltuaan vuosisatoja ensin laivavarvina, myöhemmin oululaisen sahateollisuuden päänäyttämönä.

”Kävin ensimmäisen kerran alueella hieman ennen Pantturipihan suunnittelun aloittamista. Kiinnitin käynnilläni erityisesti huomiota sahan vanhaan rakennuskantaan sekä meren läheisyyteen. Alueelle on selvästi muodostunut omaleimainen identiteetti, joka ammentaa historiastaan”, kertoo arkkitehtitoimisto Veli Karjalaisen arkkitehti Jonna Kallinen.

Kallisen mukaan asemakaavan lisäksi asuntojen sijoittelussa huomioitiin luonnollisesti ilmansuunnat sekä alueen lumoava merinäköala. Merimaiseman vuoksi myös useimpien asuntojen oleskelutilat on sijoitettu yläkertaan. Suuret ikkunat tuovat maisemaa ja valoa entistäkin enemmän osaksi asunnon sisätiloja. Rakennustapaohjeen mukaisesti kaikki Pantturipihan kohteet ovat vaaleita, harjakattoisia puutaloja.

”Toimistomme tapana on edetä suunnittelussa asuntopohjat edellä, julkisivuja kuitenkaan unohtamatta. Uskomme, että viimeistellyt ja käytännölliset pohjaratkaisut tarjoavat kodin pitkäksi aikaa”, Kallinen pohtii.

Menneisyys kohtaa tulevaisuuden Pateniemenrannassa

Historiallisella alueella on yhä havaittavissa alueen menneisyydestä kertovia yksityiskohtia, kuten sahateollisuuden vanhaa rakennuskantaa. Entisöidyt, kauniit rakennukset tulevat olemaan kiinteä osa miljöön ilmettä tulevaisuudessakin, mikä tuo muuten uudelle asuinalueelle maisemallista kerroksellisuutta.

”Pantturipihan kortteli sijoittuu uuden ja vanhan alueen rajalle. Lähellä on sekä vaaleita vanhempia puutaloja että toisaalta meren puolella jo modernimpaa ilmettä noudattavia uudisrakennuksia. Ympäristön rakennuskannan huomioon ottaen materiaalien osalta puu ja värien osalta vaaleat sävyt tuntuivat luontevimmilta valinnoilta myös Pantturipihan julkisivuihin”, Jonna Kallinen aprikoi.

Loppuun asti harkitusta ilmeestä kertovat myös Pantturipihaan toteutettavat viheralueet. Vihersuunnittelija Eeva Huuhtasen johdolla suunnitellut pihat tekevät asuntojen sekä ympäröivän maiseman liitosta kauniisti toimivan, korkealuokkaisen kokonaisuuden.

”Pihasuunnitelman välityksellä Panttuuripihaan on myös saatu tuotua lisää merellisiä elementtejä”, Kallinen paljastaa.

Pantturipiha rakentuu kolmessa vaiheessa

Rakennus-Hangan toteuttama Pantturipiha rakentuu kolmessa vaiheessa, joista ensimmäinen käynnistyy loppukesästä 2020. Toisen ja kolmannen vaiheen rakennustyöt ajoitetaan seuraaviin vuosiin niin, että kokonaisuus on saatettu valmiiksi asti vuonna 2023. Lopulliseen ilmeeseen ja asunnon yksityiskohtiin pääsee vaikuttamaan hyppäämällä mukaan projektiin hyvissä ajoin. Ota yhteyttä ja varaa oma kotisi pian!

Pateniemenranta on kokonaisuudessaan harvinainen tilaisuus päästä osaksi jotain uutta, mutta kuitenkin vahvat juuret omaavaa historiallista aluetta. Omaleimaisen asuinpaikan henki on kiehtonut myös arkkitehtitoimisto Veli Karjalaisen projektiryhmää.

”Onhan tämä aika ainutlaatuinen ympäristö Oulussa. Alueen tunnelmasta on hyvä hakea inspiraatiota”, Jonna Kallinen kertoo.

Tutustu tarkemmin evästekäytäntöömme tästä